Ihanaa, se on ohitse. Seuraavaa saadaan taas odottaa vuosi. Hengissä selvittiin ja suurempi hössötyskin jäi taka-alalle. Aattona ajeltiin äiteen tykö ja takasin kotio.. Kirkossa piti käydä aattoiltana hiljentymässä.
Pukkikin muisti muutamalla paketilla. Keittiöön kasari ja pienempi pannu, kukkiakin on alettava vaalimaan paremmin, nyt kun on ohjeetkin niiden hoitamiseen. Pyjama on niin lämmin, että nyt ei tarvii palella..hiki valuen herään öisin. (eikä johdu levottomista unista) Paras ja yllätyksellisin lahja oli hieno lajitelma erinäisiä askartelutarvikkeita. Nyt kortteja tekemään!! Kiitos! Oli ihanaa, kun oli edes se yksi paketti, jonka sisältöä ei osannut edes arvata. Ja ne äänet..hmmm..
Joulupäivänä kutsuin muutaman ystävän pelailemaan lautapelejä. "Hei, olen Sanna. Olen seurapeliaddikti." Voisin pelata, pelata, pelata... Siinä samalla tuhottin hieno kasa herkkuja, kun jouluna ei muutoin tule mässättyä.
Tapaninpäivänä suoritin perinteisen mummola käynnin. Kaffetta ja kinkkuvoikkaria! Ensi vuonna uusiksi.
Nyt on siis sairaslomat ja joulunpyhät vietetty. Arki koitti eilen. *plääää* Niin koville se otti, että kolmen tunnin jälkee tuntui, että voisin lähteä jo kotiin huilimaan. Onneksi tilanne töissä oli sellainen, että pääsin livistämään hieman aikaisemmin. Tänään olikin sitten jo vähän helpompaa. Oli enemmän lapsia ja enemmän tekemistä. Nyt pari vapaata ja yksi töitä. Sitten vaihdetaan vuosi ja jatketaan uuden työparin kanssa. Katsotaan kuinka lähtee pyörät pyörimään.
Oisko jollain vielä kinkkua?? Mun kiintiö ei o vielä täys...
perjantai, 28. joulukuu 2007






















Kommentit