Terveisiä sairasvuoteelta!

 Lämpö on laskenut lääkkeiden avulla ja olo alkaa muutoinkin olemaan parempi. Huomena rohkenen jo töihin ja sinne inssiin. Nenä ei enää vuoda niin kovasti ja ruokakin maittaa.

 Inssi, tuo hirvityssana, joka on aiheuttanut mulle jonkin asteisen stressi-ihottuman. Eilen oli kädet ja kaula kauttaaltaan punaisten näppylöiden peitossa. Iltaa kohden näppylät laajenit alueiksi ja valahtivat myös jalkoihin. Moisia näppylöitä on ollut aiemminkin ja siitä olen osannut yhdistää nämä stressiin. Mutta nyt punaiset alueet kutiavat ja tuntuu ettei mikään auta. Hydrokortisonia on hölvätty ja mitä kaikkea. Toivottavasti tilanne rauhottuu ja kutina katoaa.

 Leffahyllyn päivitystä kaipaisin.. Näin sairastaessa ei oikein muuta tule tehtyä, kun katseltua elokuvia. Kuvittelin oman leffavarastoni olevan kattava, mutta kun samoja leffoja katselee teis kuinka monetta kertaa.. alkaa vähemmästäkin kyllästyttämään. Ehkä seuraavaan sairaskertaan mennessä olisi edes kaksi uutta elokuvaa löytänyt tiensä hyllyyni.

 Olisin kaivannut mukavampaa postiakin tänään, kun vain laskuja. Noh, ehkä joku toinen kerta.