Maahan on ilmestynyt jotain valkoista hentoista ainetta ja tiet on kuin luistinradat. Ja, mitä!! Mun pitäs istua autonrattiin. EI IKIVÄ! Vaikkakin, yksi syyni käydä autokoulu talvella, oli juuri se tuntuman saaminen talvella ajamiseen. Elikäs..Luntapäin!!; sano meikäläinen!!

 Reippailin töistä suoraan autokoululle ja nimeä paperiin ja laskua kouraan, oli tervehdys. Mikäs siinä. Olen kyllä kaikinpuolin ollut tyytyväinen opetukseen, vaikkakin ajo-opettajan vaihtoa alkuun toivoinkin.

 Tänään sain sitten huristella kokoa suuremmalla pelillä. VAROITUS!! Neliveto piti ottaa kerran käyttöön, kun mäkilähdössä himpun verran lipsui. Mutta, siitäkin selvittiin.

 Kuinka saisin kytkinjalkani kuriin?? Nykii, sammuu.. Ei kiva. Eihän se sovi yhtään mun muuten niin täydellisyyttä hipovaan ajotapaan. Mutta, eipä tuo opettajakaan siitä moitteita ole antanut. Ehkä se siitä, kunhan sen oman tyylinsä ajaa oppii tunnistamaan. Tänään puolustauduin vielä sillä, että vieras auto ja eri kengät jalassa, kuin aiemmilla ajokerroilla.

 Ajotunnilta sitten istahdinkin lähes suoraan teoriatunnille. Illan aiheena käsiteltiin muuta liikennettä ja sen havainnointia. Juuri siis minulle suunnattu tunti. Muun liikenteen havainnointi on ollut hieman hakusessa, mutta mutta..

 Tästä tämä taas. Seuraava teoria on huomena ja ajo torstaina. Niitä siis odottelemaan...

                 1195611.jpg